keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Ystäviesi vaalitavoitteet kampuksella

Edustajistoryhmä ilman vaaliteemoja olisi kuin kala kuivalla maalla. Yksinkertaisella logiikalla voimme päätellä, että mikäli äänestäjä ei tiedä näkemyksistämme, ei hän meitä myöskään äänestä.

Koska kyseessä ovat ensimmäiset vaalit joihin YK osallistuu, emme halunneet lähteä liian laajoille urille – emme usko, että JYY on se paikka, mistä käsin ratkaistaan Gazan kriisi tai maailman köyhyysongelmat. Toki olisimme voineet lausua monesta muustakin asiasta, mutta halusimme pitää vaalitavoitteemme lähellä opiskelijoita; puhua niistä asioista, jotka ovat kielten opiskelijan sydäntä lähellä. Halusimme myös keskittyä muutamaan ydinkysymykseen, joita voimme aktiivisesti ajaa edustajistoon päästyämme. Mietimme porukalla juuri niitä juttuja, jotka kielten laitoksella meitä ovat puhuttaneet, ja joihin JYY voi sanoa painavan sanansa. Näitä ovat muun muassa opiskelijatilakysymykset, langaton verkko, ympäristöasiat ja pienten ainejärjestöjen tilanne.

Omien tavoitteidemme lisäksi ajamme kolmea Järjestöjen äänen yhteistä tavoitetta: haluamme lisätä ylioppilaskunnan edustuksellisuutta edustamalla sen piirissä kielten opiskelijoita, lähentää JYYtä sen jäsenistöön ja parantaa ylioppilaskunnan piirissä toimivien järjestöjen toimintamahdollisuuksia. Näiden avulla olemme tekemässä kaikille parempaa ylioppilaskuntaa!

Virallisten vaaliteemojemme lisäksi edustajillamme on myös omia näkemyksiä, joita YK varmasti mielellään ajaa edustajistossa. Ehdokkaiden omista näkemyksistä saa parhaiten selvää kysymällä tai tutustumalla maanantaina aukeavaan edustajistovaalikoneeseen.


Sydämelliset vaalijulisteet lähtivät tänään painoon. Pääset ihastelemaan niitä lähiaikoina myös virallisilla mainospaikoilla, joita on yhteensä kahdeksan. Kuka löytää kaikki?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti