Ylioppilaskunnissa
on nyt edustajistovaaliaika. Varsinaiset vaalipäivät ovat oikeastaan
nyt, tiistaina ja keskiviikkona. Vaalien jälkeen ylioppilaskunnissa aina
taivastellaan, päivitellään tai selkääntaputellaan
äänestysaktiivisuudesta. Fakta kuitenkin on, että äänestysaktiivisuus on
ollut vuosikymmeniä lähes naurettavan pieni. Tähän tuskin tulee
ainakaan suurimmalla osalla ylioppilaskunnista muutosta näissäkään
vaaleissa.
Minä,
kuten varmaan kaikki muutkin, toivoisin tähän muutosta. Minulla on myös
yksi ihan konkreettinen esitys. Positiiviset vaalit.
Jälleen
näissä vaaleissa on ”sittarina” saanut lukea ja kuulla niin
mielipideteksteistä, vaalisivuilta, ylioppilaslehdistä kuin
vaalipaneeleista ja -teltoilta, miten olen vaalien peikko, paha
äänenanastaja, joka ei tarjoa kuluttajansuojaa äänensä antaneelle ja vie
salatuilla arvoillaan äänen sen ilmeisesti paremmin ansaitsevilta.
Puoluepoliittisesti
sitoutumattomat listat ovat hiljaksiin arkipäivää kaikkien
korkeakoulujen edustajistoissa, mutta silti niitä vastaan noustaan kuin
Don Quijote tuulimyllyjä päin aina vaalien alla. Ilmeisesti
puoluejärjestelmämme istuu puolessa kansasta niin syvässä, että mitään
poliittista järjestelmää ei voi edes ajatella sitä ilman – vaikka kaikki
”puoluepoliittiset” ryhmät eivät hekään itse asiassa ole minkään
puolueen lähiyhteisöjä, vaadi puoluekirjaa tai allekirjoita puolueen
teesejä ja usein korostavat ehdokashankinnassa ryhmäkurin vähyyttä ja
omaa vaikuttamismahdollisuutta, ihan omana itsenään. Ihan niinkuin
sittaritkin.
Molempia
puolia aitaa yhdistää kuitenkin toivottavasti muutama asia, jotka
yritän tähän listata. Vaaliteesit, se hämmentävä lista, josta niitä
arvoja voi yrittää tulkata itse kukin. Tahto pyrkiä kohti parempaa
ylioppilaskuntaa ja yliopistoa. Halu vaikuttaa. Mitä jos, vaikka sitten
vasta ensi vaaleissa, yrittäisimme porukalla positiivista kampanjaa –
JYYssäkin olisi mukava nähdä edes puolta jäsenistä hivutteleva
prosenttiluku äänestäneitä. Minusta ainakin aika paljon tärkeämpää kuin
se, mitä listaa äänestää, on tällä hetkellä se että edes äänestää.
Varsinkin kun ylioppilaskunta on varmasti kaikkien näiden ryhmien
osallistumisesta sen verran rikkaampi – jokainen kun tuo jotain uutta
itsestään siihen arvopohjaan, jolle ylioppilaskunta rakentuu.
Järjestöjen äänen puolesta,
Teppo Suominen